Loading...

Endurance

Home / Endurance

Endurance on moottoriradoilla ajettavaa kestävyysajoa. Kilpailut ovat pääsääntöisesti kuuden tunnin mittaisia joukkuekilpailuja, maamme aktiiviset seurat mm. MRT Ry ovat järjestäneet myös 3 tunnin mittaisia jäsentenvälisiä kilpailuja. Endurance-kilpailuiden kruununa voidaan pitää jo legendaksi noussutta 24-tunnin kilpailua. 24-tunnin kilpailu ajetaan Kemoran moottoriradalla Vetelissä. Tämä vuorokauden kestävä kilpailu kysyy tiimeiltä paljon muutakin kuin nopeita kierrosaikoja ja sehän on koko kestävyyskilpailun tarkoituskin.

Lajin pitkät kilpailut ja joukkuekilpailumuoto tuovat mukaan myös mielenkiintoisen taktikoinnin varikkokäyntien yhteydessä.
Lajin kehityttyä jo yli 10 vuotta on tämä taktikointi noussut jo melko ratkaisevaan rooliin.

Joukkueessa voi olla 3-8 kisassa ajavaa kuljettajaa, joten koko joukkueen nopeus, tasaisuus ja luotettavuus on ratkaisevassa roolissa, kun ruutulipun heilahdettua katsotaan kilpailun menestyjät. Nuorten luokan kuljettajatkin saavat osallistua endurance kilpailuihin, tällöin vähintään yksi tiimin kuljettajista tulee olla täysi-ikäinen eli 18 vuotias. Näin harrastaminen on tuotu mahdollisimman monen ulottuville. Kuljettajilla tulee toki olla kovien ajohalujen lisäksi kilpailijalisenssi ja endurance-tutkinto tai rataleima. Yksittäiselle kuljettajalle tulee yhdessä kilpailussa ajoaikaa n. 45-60min. Eli kesällä ajettavissa kilpailuissa kuumassa autossa vietetty tunti vaatii myös hyvää yleiskuntoa.

Luokat Kestävyysajossa on kaksi erillistä pääluokkaa, racing ja saloon. Racing-luokassa käytetään auton myyntivelvoitesääntöä jokamiesluokan tapaan, joten rennon lajin kokeilukynnys on pidetty matalalla. Saloon-luokassa autojen rakentelu on viety pidemmälle ja autot ovatkin tänä päivänä jo täysiverisiä kilpa-autoja. Erimerkkisiä autoja lajin parissa näkee useita, joskin BMW ja Honda ovat yleisemmät merkit lajin parissa. Endurancen lajin kehityksestä kertoo myös se, että kilpailijat ovat auton kehittämisen lisäksi alkaneet kehittää myös kuljettajiaan. Tiimit ovat huomanneet, että hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi nopeaa autoa tärkeämpi on tasainen joukkue ja luotettava auto. Tämä kehitys on tervetullutta ja pitää kilpailemisen mielekkäänä.

Kommentit(0)

Jätä kommentti