Ralli

Ralli on Suomen seuratuin autourheilumuoto. Ralli on saavuttanut tukevan jalansijan suomalaisten sydämissä jo kuusikymmentäluvulta lähtien, jolloin luotiin käsite ”lentävät suomalaiset” ja tuo perinne on jatkunut katkeamattomana aina näihin päiviin asti. Suomalaisia huippukuljettajia on riittänyt lajin MM-tasolla katkeamattomana ketjuna, ja näiden huippujen edesottamuksia seurataan kotimaassa tiiviisti niin television, radion kuin lehtienkin kautta.

Rallia voi Suomessa harrastaa usealla eri tasolla ja useassa luokassa. Eritasoisia kilpailuja ajetaan niin talvella kuin kesälläkin eri puolilla maata. Koska kilpailuissa on luokkia useille erilaisille autoille, on rallin harrastaminen mahdollista hyvinkin useilla erilaisilla tasoilla ja kustannuksilla, riippuen harrastajan päämääristä.

Edellytyksenä rallikilpailuun osallistumisen niin I- kuin II-ohjaajalle on voimassaoleva ajokortti, sekä suoritettu rallin perustutkinto. Rallikilpailuissa auton tulee olla luokiteltuna joko kansallisesti tai kansainvälisesti johonkin tiettyyn ryhmään sekä luokkaan, jonka jälkeen sillä voi osallistua rallikilpailuun jossa on luokka kyseiselle autolle.

Sarjat Rallia voi harrastaa Suomessa usealla eri tasolla. Kotimainen huipputuote on Rallin SM-sarja. Suomenmestaruudesta ajetaan niin neli- kuin kaksivetoisten luokissa. Lisäksi SM-Rallien yhteydessä ajetaan Suomi-Cupin mestaruuksista neljässä eri luokassa. Näin ollen lähes kaikkien luokkien autoilla on mahdollista ajaa ennakkotutustuttavissa ralleissa sarjapisteistä.

Myös nuorille kuljettajille on oma arvosarjansa, jossa kilpaillaan Rallin Suomen Juniorimestarin tittelistä. Sarjassa kilpaillaan kolmessa eri luokassa, joista palkitaan vuosittain yksi mestari. Lisäksi näiden kilpailuiden yhteydessä kilpaillaan Rallin Naisten Suomenmestaruudesta.

Harrastajamääriltään suosituimpia rallisarjoja Suomessa ovat kansallisen luokituksen omaavilla F-Ryhmän autoilla ajettava F-Cup sekä vanhemmille Historic-autoille tarkoitettu Historic Rally Trophy, jossa ajetaan omista mestaruuksista eri ikäkausien autoilla. Kyseisten sarjojen kilpailut ovat ns. ”pimeitä kilpailuita”, joissa reittiin ei saa tutustua ennakkoon. Kyseiset sarjat ovat myös katsojien keskuudessa erittäin suosittuja.

Lisäksi järjestetään lyhyitä kansallisia ralleja sekä ns. Rallispecial-kilpailuita, jotka ovat pienelle alueelle keskittyneitä, yhtä tiekokonaisuutta hyödyntäviä kilpailuita.

Sorateiden Grand Prix Lajin suurin tapahtuma kotimaassamme on vuotuinen MM-rallimme, Neste Oil Rally, joka kerää vuosittain huikeat määrät rallifaneja seuraamaan maailmantähtien edesottamuksia Keski-Suomen sorateillä. Kilpailun kansainvälisestä arvostuksesta kertoo myös sen saama 5 vuoden sopimus kuulumisesta MM-kalenteriin.